Heta%20ja%20Panda%20samikset%20ja%20IiriHeta ja Panda ovat kuin kaksi marjaa, vain eriväriset "vaatteet" on päällä :)

Kovasti odotettuja vieraita saapui meille Lappeenrantaan kasvattipäiville, Novan lapset emäntäväkineen. Vain yksi oli joukosta poissa, Routa-poika matkaili perheensä kanssa pohjoisessa Suomessa. Vipinää, vauhtia ja hurjaa menoa riitti kahdeksi päiväksi ja onneksi sääkin suosi suunniteltua ohjelmaa ja meitä, ja saimme hellettä ja leppeän tuulen.

Lauantaina tutustuimme vesipelastukseen eli vepeen. Hyödyllinen taito vesikoiralle... Ensin vähän teoriaa ja sitten paljon käytännön harjoitusta eteläisen Saimaan pisimmällä hiekkarannalla, eväitä unohtamatta. Päivi purjehti paikalle ja rantautui kumiveneellä koirineen seuraksemme opastamaan treenissä. Jokainen koira sai treenata kumiveneeseen hyppäämistä, sillä kulkemista, veneestä veteen hyppäämistä, veneen noutamista ja hinaamista rantaan sekä ihmisen pelastamista vedestä. Vesi oli lämmintä ja märkäpukua tarvittiin lähinnä ihon suojaksi porottavan auringon takia ja innokkaiden pelastajien käpäliltä suojautumiseksi. Hauskaa oli ihmisillä ja koirilla :) . Reippaasti hyppäsivät, noutivat, hinasivat ja pelastivat kaikki karvakaverit!  Iltaa jatkettiin sitten pitkään saunomisen, seurustelun ja syömisen merkeissä. 

Sunnuntaina, ja vähän jo lauantai-iltanakin, harjoiteltiin flyballin alkeita. Flyballissa on tarkoituksena kisata vierekkäisillä radoilla joukkueina niin, että koirat juoksevat ja hyppäävät neljä estettä mahdollisimman nopeasti, laukaisevat tennispallon koskettamalla pallonlaukaisulaitetta, nappaavat pallon suuhunsa, ja hyppäävät samat esteet takaisin päin ohjaajan luo. Ja kyllä ne tennispallot kiinnostivatkin!

Hauskaa oli tavata ja kuulla kuulumisia sekä todeta, kuinka mukavia ja reippaita vesikoiria Tanssi-pentueen koiruuksista on tullut! Ja ihan oikeisiin koteihin ne aikanaan muuttivat, sen näki selvästi! Tapaamisiin ja kuulumisiin! 

Lapset%20ja%20Nova%20ryhm%C3%A4potretti-

Mieheni otti kuvia koirien tyylinäytteistä viikonloppuna, naiset ensin:

Panda Panda%20loikkaa%20venest%C3%A4%20rajattu

HetaHeta%20hypp%C3%A4%C3%A4%20veneest%C3%A4%

FoxiFoxi%20loikkaa%20veneest%C3%A4%20rajattu

RommiRommi%20loikkaa%20veneest%C3%A4%20rajatt

Mallia näyttämässä Nero-pentu ja Luca rantavedessä. Luca on jo vepe-konkari ja Nero opettelee rohkeasti.Nero%20ja%20Luca-normal.jpg

Nova vahtii altaallaNova%20uimavahtina-normal.jpg

Flyball-HetaHeta%20%20ja%20flyball-normal.jpg

Nova vauhdissa Flyball-radalla

Nova%20ja%20flyball%20hypyt-normal.jpg