Hei vaan kaikille! Tällä kerralla pääsen itse kertomaan juttuja, kun mamma vaan kirjoittaa sanelusta tänne blogiini..

Ensin vähän kuvailen itseäni, niin tiedätte, kenen juttuja luette. Olen varsin vauhdikas mimmi ja minulta eivät paukut heti lopukaan. Tykkään tehdä töitä, eli mitä tahansa järkevää puuhaa. Tosin kyllä sitten osaan myös irrotella ja riehua päättömästi myös! Aika monet kaverit kyllä uupuvat leikeissä ennen minua ja sitä jaksan ihmetellä, sillä kyllä täytyy pitää kunnostaan huolta, että jaksaa bailata! Olen vähän yllytyshullukin - jos joku keksii jotakin päätöntä, lähden heti mukaan etten jää paitsi mistään hauskasta. Toisaalta, kotona sisällä tykkään makoilla ja loikoilla, paitsi jos on nenätöitä tarjolla... Keittiöstä usein tulviikin herkullisia tuoksuja nenääni, mutta on se kumma, miten ihmiset jemmaavat saaliinsa itselleen. No, joskus onnistaa, ja käyn korjaamassa pöydälle unohtuneen voileivän päältä kinkut. Siitäkin joku sitten saattaa hermostua, vaikka ihan koskemattomina ne leivät sinne oli jätetty... Osaan kyllä odottaa ruokaani kauniisti, enkä mene kupilleni syömään, jos en saa lupaa.

Mitään en kotona tuhoa; en syö edes puruluitani, jos mamma ei ole kotona. En möykkää, vaan lepäilen joutoajan ja jaksan sitten taas kotiväen kanssa touhuta, kun tulevat kotiin. No, täytyy tunnustaa, että talouspaperien silppuamista joskus harrastan. Mitäs jättävät pöydälle lojumaan, kun ovat jotakin herkullista pyyhkineet?

Vieraat pitää haukkua, etteivät ala kuvitella tullessaan itsestään liikoja. Mamma tosin häätää minut aina petiini makaamaan, ja sieltä saan tulla vasta, kun olen hetken niitä vieraita katsellut ja todennut, etteivät ne aio taloa tyhjentää, ja osaan olla hiljaa. Vieraat ovatkin siitä hauskoja, että niitä voi aina hyödyntää. Tarvitsee mennä vaan lähelle istumaan tai käydä selälleen, niin AINA ne alkaa rapsutella ja kehua! Ja jos niille vie jonkun lelun, ne heittävät sen kyllä minulle! Kotiväki on vähän nuivaa, eivätkä leiki, jos menen tyrkylle. Kyllähän ne puuhaavat minun kanssani kaikenlaista, mutta sitä varten pitää minun aina mennä kutsusta paikalle ja toisaalta ne sitten myös yhtäkkiä lopettavat leikin, kun niitä alkaa kyllästyttää...

Kotiväestä pidän kamalasti! Mamma jaksaa puuhata kaikkea hauskaa ja sen kanssa pääsen jännittäviin paikkoihin kokeilemaan kaikenlaisia uusia asioita. Istun autossa mielelläni myös viemässä lapsia kouluun ja mihin vain. Nuori emäntä on aika jämäkkä ja pitää minulle jöötä. Sen nenille en kyllä hypi, vaikka se onkin laumamme kaikkein pienikokoisin. Se haisee usein myös mielenkiintoisilta eläimiltä, hevosilta, kaneilta ja erilaisilta koirilta ja gerbiileiltä. Sillä on myös samanhajuisia kavereita.. Nuori isäntä tykkää halailla minua ja kyllä minä sitä lenkitän koulupäivien jälkeen säännöllisesti, että se saa liikuntaa. Se tekee kasvaville nuorille hyvää! Isäntä on myös mukava, kun se aika paljon minua rapsuttelee. Sitä voin helposti höynäyttää, kun se on niin kiltti minulle eikä ehdi epäillä mitään. Minä vaan katson sitä hurmaavasti - se tehoaa lähes aina!

Minulla on myös maailman parhaat poikakaverit Romi ja Luca, jotka ovat NIIIIIIN ihania, että meinaan ratketa saumoistani aina tavatessamme! Onneksi me lenkkeilemmekin paljon yhdessä ja saamme juosta ja telmiä vapaana metsälenkeillä tai poikien pihalla! Minulla on niin tarkka nenä, että haistan Romin ja Lucan tuosta vain! Mamma ihmetteli tekemistäni ensimmäisellä kerralla, kun lähdin nenä maassa nuohoamaan siksakkia tien laidalta toiselle risteillen. Selvisihän sille sitten aika pian, että pojathan olivat siitä kulkeneet aiemmin! Nykyisin tämä on jo ihan normihomma ja vilkkaalta kävelytieltä monien koirien jälkien joukosta kyllä heti tunnistan poitsut. On se vaan onni, että on noin ihanat kaverit! Ovat jo tottuneet siihenkin, että yritän saada ne juoksemaan perässäni hurjaa vauhtia. Minusta on tosi hauskaa, kun pojat jahtaavat!

Muutenkin olen sitä mieltä, että perrot jyrää! Osaan ohitukset nätisti, mutten yhtään tykkää, kun joku koira alkaa tuijottaa ja jos vielä sen ihminen pysähtyy koiran kanssa kyttäämään ohikulkijaa. Ärsyttävää! Hevosia meillä tulee vastaan lähes joka päivä ja ne vähän jännittävät minua kun ovat niin isoja, varsinkin jos juoksevat takaapäin ravikärryjen kanssa. Silti tiedän, että pitää olla rauhallisesti. Joskus noita hevosia tulee vastaan pimeällä tiellä ratsastajineen ja silloin niitä hevosia jännittää enemmän kuin minua, kun eivät heti tajua, mikä tiellä on vastassa. Mamma sitten juttelee rauhallisesti, että hevosetkin ymmärtäisivät meidän vaan sieltä tulevan otsalampun ja heijastimien kanssa.

En pelkää ukkostakaan. Se tuli testattua elokuussa mökillä, kun Asta-myrsky pyyhälsi ylitsemme. Muutenkaan ei minua ole paukkuminen pelästyttänyt. Uutena vuotena katsoin keittiön ikkunasta, kun muut ampuivat raketteja pihalla. Harmitti, kun minä jouduin jäämään sisälle.

Olen sellainen hyväntuulinen tyttö. En kuulemma yhtään narttumainen mököttäjä. En ota nokkiini mistään, kun ei kannata hyvää päivää haaskata! Siispä nytkin odottelen innolla sitä, mitä tämä alkanut vuosi tuo tullessaan. Mamma on pohdiskellut minulle poikakavereita sulhoasiat mielessä, mutta saa nyt nähdä, mitä mieltä minä olen. Muutaman poitsun olen jo tavannutkin ja katsellut sillä silmällä, että olisikohan niistä pentujeni isäksi. Ei nyt vielä keväällä (ihan kohta alkavat juoksuni), mutta sitten syksyllä. Mamma katselee sellaista poitsua, joka olisi toimintakykyinen, kiltti ja hyväluonteinen, muttei ihan näin nopea käänteissään kuin minä. Minun perässäni eivät kyllä ihan kaikki pysykään! Ja olen minä tässä katsellut omaa paikkaani laumassa ja kotiväki oli sitten sitä mieltä, että minä en voi olla pomo. Helpottavaa, vaikka en kyllä yhtään epäile, ettenkö olisi ollut aika hurja ykkönen! Joten kuulemma vähän vähemmän dominoiva kaveri minulle olisi hyväksi...

Saas nähdä, miltä näyttää sitten vuoden päästä! Yksi tuttu jo kovin odottelee, että ryhtyisin koiraäidiksi......