
Heti heinäkuun alussa koitti kovasti odottamani viikonloppu, jolloin kaikki Santran kennelin pennut ihmisineen tulivat meille viikonlopun viettoon! Nova-äidillä riitti lapsosissaan paimentamista, kun Hetan lisäksi olivat paikalla tyttäret Panda ja Foxi sekä pojat Routa ja Rommi. Ihmiset majoittuivat osin jo perjantaina ja koko kööri oli koolla lauantaista sunnuntaihin

Pentutapaaminen aloitti lomakauden, ja sen jälkeen Nova sekä Heta ovat veneilleet Saimaalla, ajelleet Turun saaristossa ja Heta veneili vielä purjeveneessäkin kuin vanha tekijä! On ehditty hiukan jälkimetsäänkin ja käyty kahdesti vanhusten palvelutalossa. Pentutapaamiseksi valmistunut upouusi piha-aita on ollut ihana ihmisten hermoille; enää ei tarvitse pelätä koirien ehtimistä autotielle pihaportilla. Pennutkin saivat painia sydämensä kyllyydestä ilman huolestuneita ihmisvahteja.....

Heta ja Foxi kävivät Mikkeli kansainvälisessä näyttelyssä 28.7. avaamassa pentuluokassa näyttelykäyntinsä. Reissu oli menestyksellinen kasvattajan iloksi! Foxin saldo oli KP ja ROP-pentu, Heta jäi siskolleen toiseksi ollen myös KP! Molemmat esiintyivät kauniisti. Rommi-veli osallistui Pohjanmaalla samana päivänä näyttelyyn ja oli siellä KP ja ROP-pentu! Hienot arvostelut lapsilla ja iloisen avoimesti suhtautuivat; joku jopa ehti pusutella tuomarin naamankin

Hetan turkki lähti tänään heti eilisen näyttelyn jälkeen ja toivottavasti saamme osallistua vielä loman aikana taippareihinkin, kun yhdeksän kuukauden ikä tulee täyteen ensi viikolla! Paikka on jo alustavasti varauksessa.......... ja haulikkolaukaukset testattu. Heta kerran katsahti ihmetellen ja jatkoi jäljestämistä...... Routa-veljensä oli toiminut ihan samoin, joten hermorakenne on tämänkin suhteen kunnossa!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.